maanantai 16. huhtikuuta 2007

Venäjän sisällissodan julisteita 1919-1920


Vasemmalla punaisten, oikealla valkoisten versio samasta ikivanhasta aiheesta. Venäjän valtion nykyhistorian museon verkkonäyttelystä. Suosikkini on toki aina ollut Lisitskijn «Клином красным бей белых», alla:

sunnuntai 15. huhtikuuta 2007

Komea kansikuva


Valkoisten salainen toiminta Helsingissä punaisena aikana
Originally uploaded by punalippu.

Helsingin työväenarkistossa lehtiä selaillessani löysin palautustelineeltä tällaisen kauniin kirjan. Poliittisista vakaumuksista viis, punainen on aina punaista ja käärme on sentään kunnon suomalainen kyy. Itse sisältöä en ehtinytkään varsinaisesti tutkia, mutta kirja on muistaakseni 1920-luvun alkuvuosilta.

Propagandaviestistä voi sen verran sanoa että "valkoisten salaisen toiminnan" mahdollisesti kunniattomat aspektit häivytetään näkyviltä kuvakielen avulla. Vakoilu on pakostakin juonittelua ja piileskelyä, ei (sen ajan) moraalisesti putipuhtaiden sankareiden heiniä, joten kuvassa tehdään selväksi kuka oikeastaan oli kiero ja kiemurteleva pahan perikuva. Valkoisten voimaa taas symbolisoi hohtavan valkea tikari, joka seisoo suorana ja miehekkäänä keskellä kuvan pystyakselia - ei häivääkään jäljellä salamyhkäisyydestä ja pimeyden turvin toimimisesta.

tiistai 10. huhtikuuta 2007

Uskonto vai kansakunta?

Seuraava video käsittelee Libanonin tilannetta. Eri kansakuntien edustajat esittelevät itsensä kansalaisuudellaan. Mutta nuoret libanonilaiset kutsuvat itseään sunnilaiseksi, shiialaiseksi, maroniitiksi (kristityksi) - ja kansakunta romahtaa symbolisesti.



Olisi ollut mielenkiintoista jos tässä olisi myös näkynyt Israelin edustaja. Mutta se olisi sekoittanut kuvaa. Libanonin ongelmahan on vallalla monessa maassa. Onko israelilainen ensi kädessä israelilainen vai juutalainen? Voiko kristittyä tai muslimia hyväksyä kansakunnan täydeksi jäseneksi? Entäs meillä?

Onko yhteinen kansakunta edes toimiva ratkaisu yhteiskunnallisiin ristiriitoihin? Eikö se pikemminkin luo uusia konflikteja, kun erottelu "meidän ja muiden" välillä alkaa alusta?

Löydetty blogista Just Bahraini.

maanantai 9. huhtikuuta 2007

Coexist



Hellyyttävä viesti puskuritarrojen luvatusta maasta.

Sota-ajan lauluja Japanista

Musiikkiblogissani Last.fm:llä kirjoittelen Japanin tuliaisista. 1930- ja 40-luvun laulut ovat mielenkiintoisia aikakautensa todisteita. Niissä kohtaavat sotilasmarssit, miehiään kaipaavien naisten melankolia, yltiöinnokas isänmaallisuus, yllättävä amerikkalainen vaikutus bluesin muodossa, sekä "etninen" eksotiikka lauluissa Mantshuriasta ja Shanghaista. Kaunista, hupaisaa ja järkyttävää kuunneltavaa.

lauantai 7. huhtikuuta 2007

What has Europe ever done for us?

Sarjassamme "pieleen mennyttä propagandaa", European Movement/Movement Éuropeenne yrittää vakuuttaa EU-kansalaisia siitä että "Eurooppa" on tuonut kaikenlaista hyvää mukanaan (mm. "Single Market", whatever that is*). Sketsin idea on varastettu Monty Pythonin elokuvasta Life of Brian (ei kovin uunituoretta mutta ikivihreää siis).

Miettimisen arvoisia kysymyksiä: Kuka/mikä tämä "Eurooppa" on olevinaan? Onko se EU? Onko se markkinatalous? Jos sitä verrataan Roomaan, onko se siis imperiumi, valloittajavalta? Kuka on "antanut" EU-kansalaisille kaikki nämä "hyvät" asiat? Keisari? Kaikkiviisaat poliitikot? Onko aktiivisilla kansalaisilla osaa ja arpaa EU:n hallinnossa, vai pitääkö heidän vain pitää turpansa kiinni ja olla kiitollisia? Kenet tällä filminpätkällä tahdotaan hiljentää?

What has Europe ever done for us?

Ja vertailun vuoksi:



*) Single Market selitetään kampanjan sivulla näin:
The Single Market is one of a kind as it guarantees ‘free movement' of people, goods, services and capital. At a practical level, it provides the possibility for EU citizens to live, work, study and do business throughout the EU, as well as enjoy a wide choice of competitively priced goods and services. Huom. lainausmerkit.

I'll take the Romans back any time, thank you.