Stahlhelmin ääriviivat toivat kahden maailmansodan aikana länsivalloille mieleen Vihollisen suurella V:llä. Ylläoleva kuva on amerikkalainen, toisen maailmansodan ajalta.
Suomalaiset perivät kypärämallin keisarilliselta Saksalta. Maan itsenäisyys pelastui taas kerran täpärästi kun valkoisten vaativa liittolainen romahtikin kuin korttipakka.
Suomalaisille Stahlhelm tuo ensi kädessä mieleen Suuren isänmaallisen sodan, anteeksi, talvi- ja jatkosodan. Väinö Linnan romaani on muuttunut kansan silmissä inhorealistisesta isänmaan solvauksesta sankarilegendaksi, jonka tarinoita lapsenlapset toistelevat kun isovanhemmilta ei enää voi kysyä. Kansikuva on Matti Mykkäsen suunnittelema. Sen ikonisuuden todistavat jäljittelyt ja parodiat.
Naisten historia sisällissodassa on hyvin mielenkiintoinen ja punakaartin naisten tarinat ovat lähellä sydäntäni. Silti en pidä tästä "kunnianosoituksesta". Huulipuna on anakronistinen yksityiskohta. Eikö ole muuta tapaa näyttää, että sotilas on nainen? Naiskaartilaiset pukeutuivat tarkoituksella käytännöllisesti ja peittivät hiuksensa. Ehkä he olivat tietoisia siitä, että roolien rikkominen leimasi heidät valkoisten silmissä "huonoiksi" naisiksi. Tätä huulipunan on ehkä tarkoitus viestittää.
Mielenkiintoista ylläolevissa kuvissa on kuinka samaistumista luodaan tai estetään. Vihollisen siluetilla on silmät, jotka siristyvät uhkaavasti. Tuntemattomalla sotilaalla ja naiskaartilaisella ei ole silmiä. Voisiko heidät tulkita omiksi varjoiksemme?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti