Nazi-Ikone Horst Wessel

Daniel Siemens: "Christussozialist" im Straßenkampf (einestages, Spiegel Online)

Maailmansodan postikortteja II

La marraine aux pied sensibles
Originally uploaded by punalippu.

Maailmansodan postikortteja

Menu du poilu en permission
Originally uploaded by punalippu.

"Poilu" oli Ranskan armeijan sotilaan liikanimi ensimmäisen maailmansodan aikana. "Poil" on karva, siispä poilut olivat karvaturreja. Viikset kuuluivat olennaisesti aidon gallialaisen soturin ulkoasuun. (Vähemmän glamuuria on vaihtoehtoisessa selityksessä: Juoksuhaudoissa ei aina ollut puhdasta vettä saatavilla, joten parranajo sai odottaa.)

Urhea ja nokkela poilu oli lukemattomien postikorttien ja pilapiirrosten aihe, jotka antavat herttaisen kuvan sota-ajasta meille kaukana ei-kenenkäänmaan kauhuista. Siviileille kuvat muistuttivat rakkaista rintamalla ja rohkaisivat kestämään, sotilaille kuvat antoivat edes mahdollisuuden paeta arkea mielikuvituksen voimin. Mielikuvituksen tehtäväksi jää myös kuvittaa poilun menyyn viimeinen annos - le dessert.

Lisää poilu-aiheisia pilapiirroksia löytyy La Vie Parisiennesta.

Postimerkkiluonnos

Stamp design
Originally uploaded by punalippu.

Suomen Kuvalehden postimerkkikilpailun III. palkinto, mutta missä numerossa? Arvailisin 1920-lukua tai mahdollisesti vuosia 1918-1919, koska minulla on muuta lähdemateriaalia tuolta aikaväliltä. Työn puolesta on pakko merkitä tarkat lähdeviitteet talteen, mutta joskus lipsun minäkin (ts. aika usein).

Pidin kerran nettisivuja aiheesta "hakaristin käyttö Suomessa", mutta se houkutteli hieman kyseenalaista lukijakuntaa, etenkin laiskoja kuvavarkaita. En pane pahakseni jos kuviani kopioidaan (muutenhan en niitä verkossa levittelisikään) mutta suoraan linkittäminen ilman muuta viittausta sivuilleni on ärsyttävää (ja sitäpaitsi hauska torjua - katso löydätkö kuvani tämän leechaajan sivulta).

Ehkä jonain päivänä (kun olen työtön tohtori) jaksan uusia sivuston.

The Goose Step Is The Thing In Germany

The Goose Step Is The Thing In Germany
Originally uploaded by punalippu.

Venäjän sisällissodan julisteita 1919-1920

Vasemmalla punaisten, oikealla valkoisten versio samasta ikivanhasta aiheesta. Venäjän valtion nykyhistorian museon verkkonäyttelystä. Suosikkini on toki aina ollut Lisitskijn «Клином красным бей белых», alla:

Komea kansikuva

Valkoisten salainen toiminta Helsingissä punaisena aikana
Originally uploaded by punalippu.

Helsingin työväenarkistossa lehtiä selaillessani löysin palautustelineeltä tällaisen kauniin kirjan. Poliittisista vakaumuksista viis, punainen on aina punaista ja käärme on sentään kunnon suomalainen kyy. Itse sisältöä en ehtinytkään varsinaisesti tutkia, mutta kirja on muistaakseni 1920-luvun alkuvuosilta.

Propagandaviestistä voi sen verran sanoa että "valkoisten salaisen toiminnan" mahdollisesti kunniattomat aspektit häivytetään näkyviltä kuvakielen avulla. Vakoilu on pakostakin juonittelua ja piileskelyä, ei (sen ajan) moraalisesti putipuhtaiden sankareiden heiniä, joten kuvassa tehdään selväksi kuka oikeastaan oli kiero ja kiemurteleva pahan perikuva. Valkoisten voimaa taas symbolisoi hohtavan valkea tikari, joka seisoo suorana ja miehekkäänä keskellä kuvan pystyakselia - ei häivääkään jäljellä salamyhkäisyydestä ja pimeyden turvin toimimisesta.

Uskonto vai kansakunta?

Seuraava video käsittelee Libanonin tilannetta. Eri kansakuntien edustajat esittelevät itsensä kansalaisuudellaan. Mutta nuoret libanonilaiset kutsuvat itseään sunnilaiseksi, shiialaiseksi, maroniitiksi (kristityksi) - ja kansakunta romahtaa symbolisesti.



Olisi ollut mielenkiintoista jos tässä olisi myös näkynyt Israelin edustaja. Mutta se olisi sekoittanut kuvaa. Libanonin ongelmahan on vallalla monessa maassa. Onko israelilainen ensi kädessä israelilainen vai juutalainen? Voiko kristittyä tai muslimia hyväksyä kansakunnan täydeksi jäseneksi? Entäs meillä?

Onko yhteinen kansakunta edes toimiva ratkaisu yhteiskunnallisiin ristiriitoihin? Eikö se pikemminkin luo uusia konflikteja, kun erottelu "meidän ja muiden" välillä alkaa alusta?

Löydetty blogista Just Bahraini.

Coexist

Hellyyttävä viesti puskuritarrojen luvatusta maasta.

Sota-ajan lauluja Japanista

Musiikkiblogissani Last.fm:llä kirjoittelen Japanin tuliaisista. 1930- ja 40-luvun laulut ovat mielenkiintoisia aikakautensa todisteita. Niissä kohtaavat sotilasmarssit, miehiään kaipaavien naisten melankolia, yltiöinnokas isänmaallisuus, yllättävä amerikkalainen vaikutus bluesin muodossa, sekä "etninen" eksotiikka lauluissa Mantshuriasta ja Shanghaista. Kaunista, hupaisaa ja järkyttävää kuunneltavaa.

What has Europe ever done for us?

Sarjassamme "pieleen mennyttä propagandaa", European Movement/Movement Éuropeenne yrittää vakuuttaa EU-kansalaisia siitä että "Eurooppa" on tuonut kaikenlaista hyvää mukanaan (mm. "Single Market", whatever that is*). Sketsin idea on varastettu Monty Pythonin elokuvasta Life of Brian (ei kovin uunituoretta mutta ikivihreää siis).

Miettimisen arvoisia kysymyksiä: Kuka/mikä tämä "Eurooppa" on olevinaan? Onko se EU? Onko se markkinatalous? Jos sitä verrataan Roomaan, onko se siis imperiumi, valloittajavalta? Kuka on "antanut" EU-kansalaisille kaikki nämä "hyvät" asiat? Keisari? Kaikkiviisaat poliitikot? Onko aktiivisilla kansalaisilla osaa ja arpaa EU:n hallinnossa, vai pitääkö heidän vain pitää turpansa kiinni ja olla kiitollisia? Kenet tällä filminpätkällä tahdotaan hiljentää?

What has Europe ever done for us?

Ja vertailun vuoksi:



*) Single Market selitetään kampanjan sivulla näin:
The Single Market is one of a kind as it guarantees ‘free movement' of people, goods, services and capital. At a practical level, it provides the possibility for EU citizens to live, work, study and do business throughout the EU, as well as enjoy a wide choice of competitively priced goods and services. Huom. lainausmerkit.

I'll take the Romans back any time, thank you.

Kun pilkka iskee omaan nilkkaan

Pieleen mennyttä propagandaa, osa 1 ja 2: Esimerkkinä Suomi.

Vaalikampanjan aikana SAK lanseerasi mainoskampanjan jonka alkuperäinen tarkoitus oli maanitella väkeä äänestämään. Jossain vaiheessa ideointia taisi punainen lanka kadota käsistä, tai sitten olivat ideat muuten vain vähissä, koska päädyttiin vanhaan kunnon herravihan lietsontaan. Vihollinen oli (sangen moukkamainen) kartanonherra kullatussa tuolissa, keinosilkkitakki päällä ja kuohuviinilasi kädessä. Ilmeisesti äänestäjät eivät kuitenkaan kyenneet omaksumaan tätä viholliskuvaa, koska demarit kokivat tuntuvan tappion vaaleissa. Klassinen esimerkki siitä, miten työläisiä edustava järjestö on etääntynyt niin kauas omista ruohonjuuristaan ettei se kykene tunnistamaan ja käsittelemään niitä ongelmia jotka todella vaivaavat enemmistön mieltä. SAK vaatii uudelta hallitukselta "työllisyyden kohentamista". Miten se liittyy nimettömän herraskaisen pyrkyrin parjaamiseen? "Käytä valtaasi - tai hän käyttää sitä puolestasi!" pelottelee mainos. Kai tavallisella äänestäjällä on sen verran suhteellisuudentajua että ymmärtää mikä ero on parlamentaarisen demokratian ja markkinatalouden vallankäytön välillä. (Pöyhkeästä kartanonherrasta ei minulle ainakaan tule mieleen roistomaista kapitalistin perikuvaa. Pikemminkin siitä tulee mieleen Göran Persson.)

Suomessa on karikatyyrimaisen viholliskuvan viljeleminen huolestuttava trendi poliittisessa propagandassa. Se on toki aina ollut tavallista ääriryhmien ja -yksilöiden internetpalstoilla, mutta SAK:n mainoksesta saa mielikuvan että se on leviämässä myös valtavirtaan. Toinen esimerkki me-ja-ne-kärjistelystä löytyy kaupallisten mainosten maailmasta. Ikealla on Helsingin seudulle suunnattu kampanja meneillään, jossa potentiaalisia asiakkaita pelotellaan "snobeilla". Sivusto äläolesnobi.fi tarjoaa testin, jossa "Ikean snobikirurginen osasto" auttaa diagnoosissa. Snobismia voi ilmeisesti vain hoitaa shoppailukierroksella "oikeassa" huonekaluliikkeessa. Esimerkkisnobina esiintyy nuori, hieman 50-lukulaiseen tyyliin pukeutunut mies viinipullo ja piippu kädessä ja kotoisat pappatohvelit jalassa. Ei mitenkään snobimainen ilmestys, pikemminkin kodikkaasti retro. Lietsotaanko tässä taas herravihaa?



Snobeja on monta lajia. Snobeilulla ei välttämättä edes ole mitään tekemistä luokkataustan tai yhteiskunnallisen aseman kanssa. Tietyissä tapauksissa voi laskea jopa ympäristötietoisuuden ja poliittisen valveutuneisuuden snobismiksi, jos käyttää sitä hyväkseen erottuakseen "moukkamaisesta massasta". Joka tapauksessa menee Ikean kampanja auttamattomasti pieleen, koska ne, jotka harkitsevat Ikeassa käyntiä, eivät varmaankaan laske itseään snobeiksi, kun taas ne, jotka saattaisivat nimenomaan designsnobeina kiinnostua Ikean hyvästä muotoilusta ja mahdollisesti keräilyarvoa omaavista tuotteista, säikytetään tehokkaasti pois näin vihamielisellä mainonnalla. Ikeanhan pitäisi markkinoida itseään kaikkien kauppana, ei tiettyyn muottiin sopivien keskiverto-Svenssonien. Näin ainakin Ruotsissa.

Turkiet vs. Grekland (som vanligt)

Jag är i Japan och orkar inte riktigt blogga själv, så jag länkar till en intressant artikel av min vän Kris.

Filmen som fick Turkiet att gå i taket
Om greker, turkar, en årtusendelång vendetta, statlig internetkontroll, lagstadgad nationalism, homofobi och andra hjärnspöken.
På tal om "invented communities", Kris har en fin avrundande fotnot om den hypade "bloggosfären": "en psykotisk grupphallucination frammanad av ett fåtal bloggmissbrukare som vill diktera hur alla övriga bloggare ska bete sig".

Ostalgie

Düsseldorfin karnevaali kuohuttaa mieliä

Kuten jo aikaisemmin huomioin, koettelee Saksan karnevaalihenki huumorintajun rajoja. Düsseldorfin kulkueessa esiintyi kaksi jättimäistä muslimiterroristihahmoa nimeltään "Klisee" ja "Todellisuus". Saksan muslimien keskusneuvosto on jo tehnyt asiasta valituksen. Vähemmän tunnettua on miten oikeistolaispuolue NPD:n jäsenet reagoivat Hitlernukkeen, joka housut kintuissa ulostaa NPD:n nimellä varustettua kikkaretta. George W. Bush, jonka karikatyyrin takalistoa Lady Liberty ojentaa, ei myöskään ole vielä kommentoinut asiaa.

Sleesia ja Itäpreussi

Der Spiegelin historiateemalehden tuoreen kyselyn mukaan 24% saksalaisista kokee yhä toisessa maailmansodassa menetetyt itäiset alueet saksalaisiksi. Sama määrä koki valitettavana että Saksa oli sanoutunut irti kaikista aluevaatimuksista ikuisiksi ajoiksi. 40% vastaajista pitivät valitettavana että nämä alueet nykyään kuuluvat Puolalle, Liettualle sekä Venäjälle.

47% tarkastelevat Saksan historiaa positiivisin tuntein, 36% kokevat sen pikemminkin negatiiviseksi. Vastaajien mainitsemia parhaita kohokohtia (monivalinta oli mahdollinen):

Muurin kaatuminen ja jälleenyhdistyminen (28%)
1950-luvun jälleenrakennus ja talousihme (12%)
Liittotasavallan perustaminen ja demokraattinen järjestys (9%)
Jalkapallon MM-kisat 2006 (7%)

(Pitäkäämme toki mielessä että tällaisiin kyselyihin vastaavat yleensä ne, joita asia eritysesti kiinnostaa, ja että historia teemana yleensä houkuttelee vanhempaa ja konservatiivisempaa polvea.)

USA 1918-1921

Red Scare on mielenkiintoinen verkkonäyttely ensimmäisen maailmansodan jälkeisten vuosien Yhdysvalloista. Pilakuvien ja reportaasivalokuvien avulla kuvataan yhteiskunnan ristiriitaista ilmapiiriä. Espanjantauti, yhä uudet lakot ja mielenosoitukset, vaurastuminen ja köyhtyminen, rotumellakat ja muuttoliikkeet sekä USA:n sisällä (mustien siirtyminen etelävaltioiden maaorjuudesta pohjoisvaltioiden tehdastyöllisyyteen) että ulkomailta Amerikkaan, naisten äänioikeus, Woodrow Wilsonin sairaus, Kansainliiton mutkikas alkutaival sodan sotkuja selvitellessä... kaikki nämä seikat kärjistyivät pilakuvissa "meidän" ja "muiden" väliseksi konfliktiksi.

Pilakuvissa on usein selkeä viholliskuva, mutta se hahmo, johon yleisön oletetaan samaistuvan, saattaa paljastaa vielä enemmän piirtäjän ja julkaisumedian arvomaailmasta. Esimerkiksi lakko-aaltojen kuvattiin haittaavan Matti Meikäläistä ("John Q. Public") eniten; hänen arkielämänsä lamaantui ja hänen taskunsa muka tyhjenivät työläisten kasvavien vaatimusten takia. Vaihtoehtoinen tulkinta lakko-aallosta olisi voinut olla että toisenlainen "keskivertoamerikkalainen" oli saanut tarpeekseen - koska oli itse riistetty työläinen. Pilakuvat suuntautuvat yleisölle, jolla ei oletettu olevan mitään yhteistä tehdastyöläisten tai edes lakkoilevien poliisien kanssa, saatikka sitten maahanmuuttajien tai rotumellakoitsijoiden. Pilakuvat konstruoivat ihannekuvan hyväkäytöksisestä, porvarillisesta amerikkalaisesta jolla on rodullisesti ja kulttuurillisesti turvallinen WASP-tausta. "Ne muut" aiheuttavat ongelmia - "me" haluamme vain elää rauhassa.

Death Of A President

Harvemmin houkutellaan yleisöä lainaamalla arvosteluja, joiden kirjoittajat eivät ole nähneet kyseistä elokuvaa. Tehokas ja vakuuttava temppu!

Pikku Kimin syntymäpäivä

Kim Il Sung täytti hiljattain 65 vuotta. Der Spiegel muistaa Pohjois-Korean hallitsijaa valokuvasarjalla.

Saksan uutisia: Kölnin karnevaaleissa kohoaa jännitys. Uskaltavatko vapaamieliset reininmaalaiset tänä vuonna vitsailla ajankohtaisten aiheiden kustannuksella? Ainakaan Düsseldorfissa ei aiota antaa armoa Muhammedille. Perinteinen "Narrenfreihet" - narrin vapaus - ei tosin ole koskematon periaate. Kölnissä ei aiota loukata islamia, vaikka juhlakulkueessa näkyykin Raamattu, Toora ja Koraani vierekkäin. Toisessa karnevaalivaunussa törmää paavi minareettiin. Roomalaiskatolisen kirkon kritiikki on karnevaalissa tavanomainen aihe, mutta se saattaa herättää vähintään yhtä rajuja protesteja kuin islamin pilkka. Länsivaltojen pilkkaaminen voi myös tuottaa seurauksia. Viime vuonna kaatoi ryhmä mielenosoittajia George W. Bushia halventavan vaunukoristeen.

Holokaustin kieltäjä Ernst Zündel joutuu vankilaan viideksi vuodeksi. Spiegelin mukaan oikeudenkäynti oli varsin merkillinen. Oikeus sai vastaanottaa "Heil Hitlerillä" allekirjoitettuja valituskirjelmiä, Iranin pääministeri kutsuttiin todistajaksi, ja Zündelin toimestaan vapautettu asianajaja Sylvia Stolz jouduttiin kantamaan ulos salista "eläköön Saksan valtakunta"-huutojen saattelemana. Äärioikeistolaiset kannattajat tekivät kaikkensa lypsääkseen tapahtuman propaganda-arvoa. Mielenkiintoisinta on Spiegelin toimittajan vastahakoinen kunnianosoitus asianajaja Jürgen Riegerin retorisille kyvyille. Rieger on parantumaton uusnatsien puolustaja, joka on useaan kertaan tuomittu kansankiihotuksesta ja väkivaltarikoksista. Zündel on hänenlaisilleen keino, ei päämäärä. Kuten toimittaja Schönmann huomioi (ontuvassa käännöksessäni):
"Zündelin vastainen oikeudenkäynti esittää siis jälleen kysymyksen, eikö holokaustin kieltämisen rikollistaminen, saksalaisen lainsäädännön erikoisuus, luo juuri sitä, mitä sen oikeastaan pitäisi estää: esiintymistilaa uusnatseille."

Der Führer privat

Saako Hitlerille nauraa? Eikö kaikkein pilkallisinkin nauru jossain määrin edellytä kohteen inhimillistämistä? Sanon, että kysymys on turha - Hitlerille on naurettu jo kauan, ja tottahan toki hän hän oli ihminen, siinähän Kolmannen Valtakunnan opetus piileekin. Jos emme uskalla nauraa Hitlerille, hänestä tulee yliluonnollinen voimahahmo - jota joku saattaa jälleen palvoa.

Historioitsija Markku Jokisipilän blogissa oli hiljattain keskustelu siitä, miksi kommunismille voi nauraa (myötätuntoisesti?), mutta natsismille ei. Ryyditin keskustelua omilla lukuvinkeilläni huumorista natsi-Saksassa. Keskustelu lähti oikeastaan käyntiin Neuvostoliitto-nostalgian markkinakelpoisuudesta. Eiköhän kapitalismin perusteellisin kosto ole se, että sirpistä ja vasarasta on tullut myyvä tuotemerkki?

Pysytelkäämme kuitenkin huumorin parissa. Saksalaisten huumorintajuttomuus on vanha (anglosaksista perua oleva) klisee. Saksalaisten poliitikkojen ahdistuneet reaktiot natsisymbolien jälleenkäyttöön näyttävät todistavan sen, mutta kukapa haluaisi tulla tuomituksi oman valtionsa päämiesten käytöksen mukaan. Saksalaisilla on toki mustan huumorin ja purevan satiirin pitkä perinne. Suosikkilehteni Titanic Magazin on vuodesta 1979 estotta viljellyt natsi-aiheista huumoria. Johtavat poliitikot vasemmalta oikealle ovat joutuneet esiintymään ruskeassa paidassa tai hitlerviikset ylähuulella, eikä Titanicin toimitus ole joutunut kertaakaan vastuuseen (sensuuri iski vasta kun johtavaa demaria verrattiin Bruno-karhuun viime vuonna).

Mielenkiintoisin esimerkki saksalaisesta Hitler-huumorista lienee Achim Greserin kuvasarja "Der Führer privat". Yllättävintä on ehkä se inhimillisyys jolla Hitler on kuvattu arkisissa tilanteissa. Hitler joutuu käytännön pilan uhriksi, ja Göring ja Goebbels naureskelevat vieressä. Reichstagjuhlien jälkeen Hitler joutuu yksin tiskaamaan. Hitler esittelee itse virkkaamiaan hakaristipatalappuja NSDAP:n Nicaragua-ryhmälle. Hitler tekee vaikutuksen hitlerjugend-poikiin kääntämällä koppalakin lipan niskaan. Pilkka on kovin ... kilttiä. Ja sepäs vasta provosoi!

Propagandaa se vain on...

... mutta Mishka-nallea on vaikea vastustaa tänäkin päivänä.



Moskovan olympialaisten päättäjäiset, 1980. Perhemytologian mukaan itkin puolitoistavuotiaana kun nalle katosi stratosfääriin. Olin samana kesänä saanut mummulta ja vaarilta oman pikku Mishkan. Se istuu yhä yöpöydälläni, vaikka sen kuluneet silmänapit ovat saaneet hieman pelottavan kiillon.

YouTubesta löytyy myös editoitu versio paremmalla äänilaadulla, huom. myös ohjelman logo oikeassa ylänurkassa. Alexandra Pakhmutovan laulu "Jäähyväiset Moskovalle" on omaa luokkaansa (n)ostalgian herättäjänä.

Näillä sävelillä julistan uuden blogini avatuksi. "Punalippu" ei nimestään huolimatta tule pysyttelemään pelkästään kommunistipropagandan parissa, eikä ainoastaan kertaa kuluneita varoituksia poliittista manipulointia vastaan. Mediakritiikki on myös ihan terveellinen harrastus "demokraattisessa" lännessä.